Lumikko investoi uusiin innovaatiotiloihin Seinäjoella – Lumikko Innovation Lab
Lumikko investoi tänä vuonna satoja tuhansia euroja uusiin innovaatiotiloihin. Lumikko Innovation Lab sijaitsee Lumikon tehtaan kanssa samalla piha-alueella ja tuo merkittävästi lisää tilaa yhtiön suunnittelu- ja tuotekehitystiimin käyttöön.
Investointi tukee Lumikon pitkäjänteistä panostusta uusien jäähdytys-, HVAC- ja lämmönhallintaratkaisujen kehittämiseen. Tuotekehitystä tehdään tällä hetkellä aktiivisesti useilla Lumikon liiketoiminta-alueilla, kuten puolustusratkaisuissa, raideliikenteessä ja sähköistyvissä työkoneissa. Kehitystyötä ohjaavat muun muassa asiakkaiden muuttuvat tarpeet, vaativat käyttöolosuhteet, energiatehokkuus sekä siirtymä kohti ympäristöystävällisempiä teknologioita.
Innovation Lab kokoaa eri projektien osaamista saman katon alle ja tarjoaa entistä paremmat puitteet sekä tiimien väliselle yhteistyölle että uusien ratkaisujen kehittämiselle yhdessä asiakkaiden kanssa.
Investointi on osa Lumikon pitkäjänteistä panostusta tuotekehitykseen ja kasvuun. Tuotekehitys ja innovointi ovat keskeinen osa koko yrityksen toimintaa: noin kolmasosa henkilöstöstä työskentelee tuotekehityksen, suunnittelun ja innovoinnin parissa.

“Lumikko Innovation Lab tarjoaa tiimillemme entistä paremmat olosuhteet uusien ratkaisujen kehittämiseen. Investointi on meille tärkeä askel, sillä asiakkaidemme tarpeet kehittyvät jatkuvasti ja ratkaisuja tarvitaan yhä vaativampiin käyttökohteisiin”, sanoo Lauri Latvala, Lumikon toimitusjohtaja ja yrittäjä.
Lumikon ratkaisuja käytetään muun muassa puolustusalan, raideliikenteen, sähköistymisen, liikkuvien työkoneiden ja teollisuuden käyttökohteissa. Näissä ympäristöissä tuotteilta vaaditaan korkeaa luotettavuutta, energiatehokkuutta, suorituskykyä ja pitkää elinkaarta.
Tervetuloa Lumikolle
Otamme asiakkaat jatkossa vastaan Lumikko Innovation Labiin. Alla saapumisohjeet.

Kiinnostuitko Lumikon ratkaisuista?
Ota yhteyttä Lumikon asiantuntijoihin, niin autamme löytämään sopivan HVAC-, jäähdytys-, lämmitys- tai lämmönhallintaratkaisun vaativiin liikkuviin ja teollisiin sovelluksiin.
Lisätiedot
Lumikko Oy
Iida Honkaniemi
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
+358 40 545 7900
iida.honkaniemi@lumikko.fi