Kesätöiden hakuaika lähestyy jälleen ja kilpailu hyvistä paikoista sekä tekijöistä on kovaa. Lumikon kesätyöntekijät Emil Puhakka, Eemil Heikkilä, Ville-Veikko Kylmäluoma sekä Jarno Lahtinen kertovat omista kokemuksistaan mekaniikkasuunnittelun, vastuullisuuden, tuotannon kehityksen ja tuotannon kokoonpanon tehtävissä.
Oulun teknillisessä yliopistossa konetekniikkaa opiskeleva Emil Puhakka (23) työskenteli kesän ajan mekaniikkasuunnittelun parissa.
”Olen päässyt tekemään erilaisia tehtäviä monilla eri osa-alueilla. Varsinaisen työnkuvaani liittyvien suunnittelu- ja dokumentointitehtävien lisäksi olen tehnyt muun muassa luotettavuuslaskelmia ja suunnitellut laitteiden kokoonpano-ohjeita tuotannon käyttöön.”
Eemil Heikkilä (23) opiskelee neljättä vuotta tuotantotaloutta Tampereen yliopistossa. Hän uskoo, että kesätyökokemus yrityksen vastuullisuudesta ja johtamisjärjestelmistä hyödyttävät häntä tulevaisuudessa.
”Tehtäviini kesällä kuuluivat erilaiset kehittämistehtävät etupäässä johtamisjärjestelmään liittyen. Esimerkiksi se, miten Lumikko voisi toimia vastuullisemmin erityisesti ympäristön näkökulmasta.”
”Olen oppinut paljon siitä, miten kehittämisprojekteja edistetään yrityksessä. Lisäksi tietoa on kertynyt paljon yritysvastuullisuuden kentästä”, Heikkilä toteaa.
Tuotantotaloutta Tampereen yliopistossa opiskeleva Ville-Veikko Kylmäluoma (25) keskittyy kesätyössään Lumikon tuotannon ja laadun kehitysprojekteihin.
”Tehtävät ovat pitäneet sisällään esimerkiksi laitteiden käytännön eroavaisuuksien selvittämistä tuotannon ja suunnittelun välillä sekä työohjeiden suunnittelua.”
Kylmäluoma pitää siitä, että saa tehdä monipuolisesti erilaisia työtehtäviä.
”Työpäivät eivät ole koskaan samanlaisia.”
Jarno Lahtinen (17) opiskelee kone- ja tuotantotekniikkaa Sedussa. Lahtinen sai vinkin Lumikosta opettajaltaan ja otti pikaisesti yhteyttä. Ensimmäinen palkkatyö tuotannon kokoonpanossa, ja samalla oman alan hommissa, varmistui maaliskuussa.
”Tehtäviini kuuluu alikokoonpanoa ja kasausta. Parasta työssäni on itse tekeminen.”
Kokemus ja kannustus luovat pohjan tulevaisuudelle
Puhakka, Heikkilä, Kylmäluoma ja Lahtinen ovat samaa mieltä siitä, että Lumikolla saatu kokemus on arvokasta ja auttaa heitä urallaan eteenpäin.
”Lumikko on ollut erinomainen paikka kehittää vahva pohja insinööritaidoilleni. Tehtävät Lumikolla ovat auttaneet soveltamaan koulussa opittua käytännön tilanteisiin. Lisäksi olen päässyt kehittämään tuotteiden jatkokehitykseen ja valmistettavuuteen liittyviä taitojani”, tiivistää Puhakka.
Kylmäluoma mainitsee myös työkokemuksessa isoksi asiaksi sen, että opinnoista kertynyttä tietoa pääsee soveltamaan käytäntöön.
”Työtehtävien monipuolisuus on auttanut näkemään yhteyksiä eri asioiden ja toimintojen välillä, sekä ymmärtämään erilaisten asioiden vaikutusta tuotannon suorituskykyyn ja laatuun kokonaisvaltaisesti.”
Lumikon työyhteisön osoittama arvostus ja luottamus nuoria osaajia kohtaan saa kaikilta kolmelta kesätyöntekijältä kiitoksia.
”Työyhteisö on ottanut minut avoimin mielin vastaan ensimmäisestä työpäivästä lähtien”, kiittelee Kylmäluoma.
Heikkilä komppaa työkaveriaan.
”Täällä jaksetaan kannustaa jatkuvasti. Lisäksi olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten avoimia Lumikolla ollaan muutokselle.”
Lahtinen on myös tyytyväinen työyhteisöön ja uskoo kokemuksesta olevan hyötyä tulevaisuudessa, mihin se sitten viekään.
”Työkavereilta saa tukea ja pääsin heti hommiin hyvin kiinni.”
Yrityksen halu kehittyä kiinnostaa nuoria osaajia
Lumikon kesätyöntekijät olivat tyytyväisiä kokemukseensa ja kesän 2023 työt poiki jokaiselle myös jatkoa. Puhakka, Heikkilä ja Kylmäluoma jatkavat opintojen ohella joustavasti työntekoa. Lahtinen puolestaan työskentelee parhaillaan oppisopimuksella.
”Olen nauttinut tähänastisesta ajastani Lumikolla todella paljon. Työt jatkuivat kesän jälkeen joustavasti opintojen ohella ja teen parhaillani kandiani Lumikolle”, kiittelee Puhakka.
Heikkilä on samoilla linjoilla.
”Arvostan itse työnantajassa erityisesti sitä, että se pyrkii aktiivisesti kehittämään toimintaansa. Lumikolla on tässä asiassa hyvä draivi.”
Kylmäluoma pitää Lumikon tulevaisuuden tavoitteita innostavina. Hän tekee Lumikolle parhaillaan diplomityötään.
”Uskon Lumikon tavoitteiden luovan erittäin mielenkiintoisia työtehtäviä omalle osaamisalueelleni. Tämän lisäksi työyhteisö ja -kulttuuri ovat mielestäni upeita”, mies kiteyttää.
Lahtisella opinnot jatkuvat työn kautta.
”Esimieheni Joonas Pakkanen oli suoraan yhteydessä opettajaani ja sai oppisopimustyöskentelyn järjestymään”, Lahtinen kiittelee.